Tietotekniikan tutkimussäätiön haettavat apurahat 2026

Tietotekniikan tutkimussäätiö suuntaa katseen tekoälyn rooliin kasvun ja vastuullisuuden tukena vuonna 2026.
February 24, 2026

Vuoden 2026 erityisteemana on tekoäly kasvun ja vastuullisuuden tukena. Erityisteeman mukaiseen hankehakuun on varattu yhteensä enintään 20 000 euroa, ja rahoitusta voivat hakea akateemisen tutkimuksen lisäksi myös teknologia-, tuote- tai liiketoimintakehityshankkeet. Tavoitteena on vahvistaa tekoälyn roolia kestävän taloudellisen kasvun ja kilpailukyvyn vauhdittajana, varmistaen samalla toiminnan läpinäkyvyys ja luotettavuus. Hankkeissa kannustetaan vaikuttaviin ja uudistaviin ratkaisuihin, jotka osoittavat, miten vastuullinen tekoälyn hyödyntäminen luo pitkäaikaista arvoa sekä skaalautuvia hyötyjä yhteiskunnalle.


Samalla säätiö jatkaa jatkuvan avoimen haun kautta tulevien pienempien hankkeiden tukemista, joihin on varattu yhteensä 25 000 euroa. Yksittäiset apurahat vaihtelevat 1 000 ja 10 000 euron välillä.


Matka-apurahoja jaetaan rajatusti, yhteensä 15 000 euroa, enintään 1 500 euroa hakijaa kohti. Matka-apurahoilla ei tueta työmatkoja, vaan korvataan kohtuullisia kuluja.


Tietojenkäsittelytieteen Seuran esityksestä palkitaan myös paras väitöskirja 5 000 eurolla sekä myönnetään 1–2 kunniamainintaa, kumpikin 1 000 euroa.


Vuonna 2026 säätiö jatkaa näkyvyytensä parantamista viestintää tehostamalla. Säätiö toteuttaa kampanjan lahjoitusmahdollisuuksien tietoisuuden lisäämiseksi sekä jatkaa selvitystyötä lahjoitusten verovähennyskelpoisuuden edistämiseksi.

Share this post
Archive